15. tammikuuta 2011

myöhäisiä joululahjoja... :)











Joulu meni jo aikoja sitten ohi, mutta nyt vasta sain kuvattua loput itsetekemäni joululahjat :)
Isälleni ompelin lahjaksi sinisävyisen yöpuvun, jonka paitaan painoin, isän suosikin, Late Lampaan :) Ohjeen löysin jostain Suuren Käsityölehden vanhasta numerosta :) 

Äidilleni ompelin (aattoaamuna...) puikkopussin, jonka ohje tuli ihan omasta päästä (;
Idea syntyi, kun äitini valitteli aina hukkuneista ja eriparisista puikkoista, joten nyt päätin koota kaikki samaan paikkaan :) Reikäinen muovipussi ei ehkä ollut se paras puikkojensäilytysvaihtoehto! Puikkopussin kaikki materiaalit ovat kierrätystavaraa ja pyrin valitsemaan tähän äidiltäni saamia kankaita; hänen kulunut kauluspaitansa, sisäkankaana vanhat verhot ja yläpintana entisen sohvan päällyskangasta. Lisäksi ompelin kiinnitysnaruksi tarpeettoman lettinauhani, jota kytin ahkerasti pienenä :) Pussin kuvituksena toimii suomussalmelainen kalliomaalaus. Lisäksi neuloin vielä pakettiin harmaat huopatossut, jotka huovuttelin pesukoneessa :)

20. joulukuuta 2010

Jouluisia paketteja....

Nyt on tälle vuodellekin piparkakkutalo leivottu :)
Meillä oli koulussa kotitalouden ryhmien välinen kilpailu siitä, kuka tekee parhaat piparkakkutalon ja voittajan äänesti kaikki koulumme oppilaat... Mmm no meidän ryhmämme "Hannun ja Kertun piparkakkutalo" sitten voitti täpärästi ja palkinnoksi saimme hieman joulusuklaata, nams:)






Apua, joulu lähenee lähenemistään ja osa lahjoista on vieläkin tekemättä! Onneksi jotain on kuitenkin valmiina, kuten kuvissa näkyvä Pöllöpussukka ystäväni Mp3-soittimen suojaksi (toivottavasti tuli sopivan kokoinen, silllä silmämääräisesti jouduin tekemään...) Olen myös harrastanut hieman helmiaskartelua ja pujotellut lahjaksi muutaman rannekorun :) Lisäksi mummun pakettin suhahti lämpöiset, neulotut huopatossut ;)

Nyt puikoillan on toiset tossut, vaalean harmaasta (lampaalle tuoksuvasta) huopasesta, jotka menevät rakkaalle äidilleni :) Ja sitten vielä pipo isälle ja yhdet lapaset jajaja.... 8)

Sain myös ommeltua yöpuvun isälleni ja painoin siihen Late Lampaan kuvan, tosin unhodin ottaa siitä kuvan ennen paketointia, joten kuvaa vasta joulun jälkeen... :)

Mutta nyt on kuitenkin tärkeintä nauttia joulun tunnelmasta ja rauhasta, kynttilöistä ja hyvistä ruoista, joululauluista ja huumaavista tuoksuista :) Ja sitten aattona lahjojen antamisesta, voi että se on mukavaa! <3

13. joulukuuta 2010

herkullista


Taas yksi ihana arvonta! :)
Näihin on vaan aina pakko osallistua, ja kuka nyt tuollaisia herkkuja ei haluaisi itselleen... ;)

11. joulukuuta 2010

Jouluisia tunnelmia




"Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?"
Jukka Salminen

Jouluvalmistelut käynnissä.
Piparit on paistettu ja tortut maistettu.
Puikot kilisee hurjaa vauhtia, että kaikki lahjat ehtisivät ajoissa valmiiksi.
Ompelukonekin surisee tuhatta ja sataa.
Huovutusneula tikuttaa minkä kerkeää.
Lahjat kääriytyvät paperiin ja pahvit muotoutuvat korteiksi.

Välillä on tarpeen pysähtyä nauttimaan tunnelmasta. Jouluvaloista, kynttilöistä, glögistä ja pipareista. Maistella pala suklaata ja avata joulukalenterin luukkuja. Kuunnella joululauluja ja odottaa aattoa :)

(kaikki käsityöt ovat nyt ehdottoma hyshys, joten palataan niissä merkeissä sitten kun sen aika taas on :) )

30. marraskuuta 2010

Oi ihana joulukuu!

Ihanaa, kun ihan kohta alkaa joulukuu! :) Olenkin jo saanut availla kalenterini luukkuja, sillä omistan partiolaisten adventtikalenterin! :) Tänävuonna aijon myös seurata mm tätä joulukalenteria! Sekä muutamaa muuta (käsityöaiheista) nettijoulukalenteria 8)

IHANAA JA TUNNELMALLISTA JOULUKUUTA! <3

PSST. Jos tiedät jonkun kivan nettijoulukalenterin, saa vinkata! Kiitos :)

28. marraskuuta 2010

Lapastelua




Tänään valmistui varmaankin viimeiset vanttuut lapaskuuhun :) Musta-harmaaraidalliset perustumput hyvälle ystävälle joululahjaksi! <3

Tällähetkellä puikoilla on hurjan monta neuletta pukinkonttiin aina huopatossuista pipoon ja suunnitteilla sitäkin enemmän ;) Kaikessa tohinassa menin ja aloitin vielä itselleni piiitkän ainaoikein kaulahuivin 8) Myös paininjalan alla on valmistuvaa, nimittäin isäni yöpuku pyrkii valmistumaan käsityötunneilla jouluksi. Sitten pitäisi keksiä jotain myös äidilleni... Hän tahtoisi ponchon, mutta en ole vielä löytänyt kivaa ohjetta. Mistähän sellaisenkin tähän hätään keksisi? :) Äiti onneksi ymmärtää, joten hänen lahjansa saa (onneksi) hieman myöhästyä, mutta olisi silti kiva edes aloittaa hänen lahjaansa :)

Hui kohta on jo joulukuu, miten aika menee näin nopeasti! :) Eilen tein jo piparitaikinan, jospa kohta pääsisi leipomaan. Ja partiolaisten adventtikalenteristahan saa avata jo ensimmäisen luukun... tänään?! jipii! :)

Nyt vikkelästi puikot suihkimaan ja teetä nassuun!

19. marraskuuta 2010

Kaikkea kivaa :)

Sain tässä eräänä päivänä ihanaa postia Pirenalta! Voitin nimittäin arpajaisissa ja sain palkinnoksi U-PE-AT vanttuut! Aivan ihanan lämpöiset ja kivan värisetkin vielä! :)  Ja taidokkaasti tehty! Tuhannesti kiitoksia!

Sitten olen myös saanut valmiiksi jotain lapaskuuhun, nimittäin huovutetut Kettu-lapaset! :) Nämä menevät ystävälle joululahjaksi :) Toivomus oli, että uudet huopaset vanhojen ja rikkinäisten tilalle. Pitihän minun nyt sitten kehitellä jotain kivaa ja erikoista kettufriikille, joten kirjailin päälle ketun kuvan, silmäksi ompelin napin ja toiseen lapaseen yksinkertaisesti tekstin "kettu" :) Toivottavasti ovat mieleiset :)

Toinen ystäväni saa joululahjaksi musta-harmaaraidalliset lapaset, joista toinen on jo valmiina, sekä tällaisen sydänheijastimen. Tälläkertaa se on tehty ompelemalla; sisällä siksakakkauksella vahvistettua kaksinkertaista farkkukangasta, päällä ruskeaa fleece-kangasta ja lopuksi ompelin pinnalle vielä tuota heijastinkangasta. Toivottavasti sille on käyttöä! <3